Some-palvelu Hellno aloittaa

Jaa Google+
hellno

Uusi sosiaalisen median palvelu Hellno on aloittanut toimintansa. Hellno kilpailee esimerkiksi Facebookin kanssa.

“Olemme kehittäneet innovatiivisia ratkaisuita useisiin Facebookia vaivanneisiin ongelmiin”, kehuu Hellnon kehittäjä Iso-Veli Suckermountain.

”Mainokset ärsyttävät usein somen käyttäjiä. Niinpä palvelussamme on vain sellaisia mainoksia, joita on vaikea erottaa muusta sisällöstä.”

Facebook on kamppaillut myös väärillä nimillä tehtyjen tunnusten kanssa. Hellno ei sellaisista ongelmista kärsi, sillä palveluun rekisteröityminen vaatii DNA-tunnistuksen.

Hysteeristen kiertokirjeiden levittäminen ja selfieiden postaaminen on tehty Hellnossa mahdollisimman helpoksi. Uusista viesteistä ja muista tärkeistä tapahtumista Hellno ilmoittaa sähköposti- ja tekstiviestillä sekä pirteällä äänimerkillä. Ilmoitukset voi kytkeä pois päältä, jos löytää asetuksista oikean kohdan ja kuun asento on sopiva.

Hellno on saavuttanut jo suuren suosion trendejä seuraavien keskuudessa. Toistaiseksi palveluun pääsee kuitenkin mukaan vain kutsun avulla. Kutsun voi saada soittamalla numeroon 0700 – 123 4567 (9,99€/min + pvm).

Mainos

 

Paskanjauhantaa