Kohukaunotar vakavassa operaatiossa – ”Luulin kuolevani”

Jaa Google+
Facebook-kuva3

Facebook-kuva3

Imuuttajat-realitysarjasta julkisuuteen ponnahtanut Annamaija-Minetta Yli-Kyyryläinen-Välivinttilä kertoo Facebookissa
joutuneensa vakavaan intiimialueen operaatioon. Kivulias operaatio tunnetaan paremmin nimellä brasilialainen vahaus.

Suuren yleisön Ammi-lempinimellä tuntema kohukaunotar oli edellisellä viikolla huomannut bikinirajansa näyttäneen jotenkin oudolta, ja
vain hyvän ystävän valppaus sai hänet varaamaan ajan pikaisesti intiimialueen operaatioon.

”Ilman ystäväni apua olisin saattanut joutua todella noloon tilanteeseen, olen ikuisesti hänelle kiitollinen”, Ammi kertoo.

Operaation piti olla rutiinitoimenpide, mutta Ammi kertoo järkyttyneensä operaation vakavuudesta.

”Kukaan ei hymyillyt, ei kertonut hauskoja juttuja ja taustalta radiossa soi hautajaismusiikkia. Ajattelin, että onko tämä musiikki jokin paha enne ja kuolen tähän paikkaan, ennen kuin operaatio on ohi.”

Ammi kertoo kipujen olleen kovat vielä varttitunti operaation jälkeen.

”Intiimialueitani kutittaa vieläkin ja iho punoittaa. Joudun käyttämään Bepanthenia 3 kertaaa päivässä, apua!”

Pahinta julkkiskaunottarelle on vieläkin tilanteen vakavuudesta toipuminen.

”Henkisesti olen ihan loppu, en tiedä saanko enää iloista persoonaani koskaan takaisin. Kamalaa elää tällaisessa epävarmuudessa, että toivunko koskaan.”

Operaation suorittanut kosmetiikkalogi Sirpa Kylmänen kertoo Iltapaskalle, että ei kommentoi yksittäisiä tapauksia. Hän kertoo kuitenkin, että operaatiot menevät joskus vakaviksi, eikä työn iloa ole aina helppo löytää. Sirpa pahoittelee yleisellä tasolla ja lähettää äidilleen terveisiä.

T. VON HIRÉN

Mainos

 

Paskanjauhantaa