Keskustapuolue siirretään vahamuseoon

Jaa Google+
Vahanukkeja.

Vahanukkeja.

Suomen Keskusta on päättänyt lopettaa toimintansa ja siirtyä vähitellen Lontooseen osaksi Madame Tussaudin vahamuseota.

Projekti on jo aloitettu teettämällä vahanukke puheenjohtaja Juha Sipilästä.

”Tähän ratkaisuun päädyttiin, koska huomasimme jähmettyneemme menneille vuosikymmenille”, vahanukke-Sipilä kertoo. ”Vahamuseossa pääsemme yhteyteen muun muassa Charles Chaplinin, Marilyn Monroen ja muiden menneiden aikojen tähtien kanssa.”

Puolueen tavoitteena on, että eduskuntavaaleihin mennessä kannatus saadaan laskemaan mahdollisimman lähelle nollaa. Siten puolue voidaan ajaa rauhallisesti alas vaalikauden lopussa ja siirtää vahamuseoon. Ensimmäiset askeleet kannatuksen laskemiseksi on jo otettu.

Mainos

 

Paskanjauhantaa