Julkkishomo kertoo: Jouduin esittämään toista kuin olen

Jaa Google+
homo

Suomen ehkä tunnetuin julkkishomo, Vuoden 2014 muusikkonäyttelijätanssijamallijulkkis tittelin juuri pokannut Teuvo Tuuppari avautuu Iltapaskalle homoudestaan. Tapasimme Teuvon eräässä Helsinkiläisessä lähiöravintolassa viime lauantaina.

Ei se ollut todellakaan sitä mitä piti“, aloittaa Teuvo.

Se oli sitä aikaa, kun oli homous oli kaikkien huulilla. Se oli coolia. Tuo mies uskaltaa olla sitä mitä on“.

Teuvo tuli ulos kaapista vuonna 2011.

Levymyynti räjähti käsiin. Tanssikeikkani olivat loppuunmyytyjä ja sain pääroolin Fucking Håmål elokuvasta. Oli rahaa, oli bileitä, oli liki kaikkea mitä mies vaan voi toivoa“, Teuvo huokaa katse edessään olevaan tuoppiin suunnattuna.

Tunsin itseni tärkeäksi. Minusta oli tullut koko kansan homo. Tottakai minun täytyi. Julkisuus ja manestyspaineet suorastaan vaativat sitä.

Homous vaati kuitenkin veronsa Teuvolta.

Alkoholia kului runsaasti kierrellessämme homobaareja. Lisäksi jouduin jatkuvasti syömään vahvoja rauhoittavia lääkkeitä“, Teuvo jatkaa

Bileiden jälkeiset jatkot olivat Teuvolle hirvittäviä.

Paikalla oli tietysti suurimmaksi osaksi miehiä. Tottakai minulla oli paljon seuraa. Yöseuraa löytyi aina. Näin pitikin olla, sillä imagoni vaati sitä. Miesten mies.

Kyyneleet vierähtävät Teuvon silmille.

Kuvittele miltä se tuntuu. Ennen seksiä lukea Playboyta vessassa, että saat edes jollain tavalla seisomaan. Sitten kohta joku karvainen hyypiö kairaa sua kakkoseen. Tunsin jälkeenpäin aina itseni raiskatuksi.

Sulkeuduin mielikuvitusmaailmaani. Ajattelin aina, että on vaan kova kakkahätä, mitä pitää pidätellä. Sisään, ulos. Sisään, ulos. Just niinkuin se olis samantien tulossa, mutta sitten saatkin pidäteltyä

Suuseksi oli pahinta.

No ei se todellakaan tikkarille maistunut, kusen ja hien sekoitusta se on. Mieti itse, miltä tuntuu sulloa puolimädännyt lenkkimakkara suuhun kitarisoja myöten. Oksetti.

Teuvo ryntää yhtäkkiä ravintolan eteisessä sijaitsevan vaatekaapin luokse ja sulloutuu sisään portsarin estelyistä huolimatta.

En tule ulos, enää ikinä. Tiedätkö miltä tuntuu olla neljä vuotta ilman naista?“, Teuvo huutaa.

Maanitteluista huolimatta emme saa Teuvoa enää ulos kaapista, joten haastattelumme päättyy tähän. Ravintolan portsari lupasi tehdä Teuvon pyynnöstä reiän kaapin takaseinään ennen sulkemisaikaa, josta Teuvo voi poistua jatkamaan homotonta elämäänsä.

Mainos

 

Paskanjauhantaa