Järkyttävä rikollisuus rehottaa: ”Poliisi voimaton”

Jaa Google+
rikos

Iltapaskan erikoisreportaasi verkossa rehottavasta laittomasta ilmiöstä. Haluamme huomauttaa, että artikkelin loppu sisältää rikollisjärjestön Super Deep Webbiin soluttautuneen toimittajamme hankkimaa, hyvin järkyttävää kuvamateriaalia. Artikkeli ei sovellu perheen pienimmille.

– Käsissämme on tikittävä aikapommi, toteaa verkkorikollisuuteen erikoistunut, vanhempi konstaapeli ”Rane” (nimi muutettu, oikea nimi Reinari Mastonpörhö).

Haastattelutilanne Ranen kanssa uhkaa keskeytyä, kun salaisen piilopaikan ovelle koputetaan. Kokenut poliisimies kaivaa virka-aseen taskustaan ja hiipii ovelle. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Oven takaa paljastuukin paikallisen pizzerian lähetti.

– Järjestäytyneen rikollisuuden lonkerot ulottuvat kaikkialle, mukana saattaa olla hyvin korkearvoisiakin virkamiehiä. Olen saanut uhkauksia. Pelkään itseni ja perheeni puolesta. Rane kertoo ääni väristen.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Ilmiön tarkkaa alkuperää ei tiedetä. Ranen arvion mukaan täysin uusi rikollisuuden muoto saapui Suomeen viime syksynä lounaisesta Norjasta.

– Norjan poliisilta saamiemme tietojen mukaan toiminta siellä on hyvin samankaltaista. Poikkeuksena, että vuonomaassa käytetään enemmänkin turskaa, ei kuhaa, kuten meillä Suomessa.

Porttiteoria: kaikki voi alkaa viattomasta kokeilusta

Suomessa ollaan hyvin huolissaan etenkin nuorten sekaantumisesta uuteen muuntorikollisuuteen.

– Nuoret ihmiset eivät aina tajua tekojensa seurauksia. Kaikki saattaa alkaa viattomasta kokeilusta, ehkä kaveripiirin painostuksesta. Saatetaan laittaa ensin yksi valmis kuhakuva jakoon. Parin viikon päästä tehdäänkin jo photoshopilla omia versioita ja jaetaan niitä sosiaalisessa mediassa. Yksikin kokeilu voi johtaa hengenvaaralliseen addiktioon. Älkää kokeilko, painottaa Rane.

Kuha-addiktille ei riitä mikään. Ranen mukaan pahimmat narkomaanit sekoittavat päivittäiseen annokseensa mukaan jopa varaanin tai voipaketin.

– Olen nähnyt samassa kuvassa molemmat. Urani ehkä pahin tapaus oli, kun näin samassa kuvassa myös pikkuleijonat. Tuollaisesta koukusta ulospääseminen vaatii viikkojen hoitojakson.

Uhriton rikos?

Kuhankäyttäjät eivät pidä toimintaansa rikollisena. Käyttäjiä on usein vaikea havaita katukuvasta. Mukana on tavallisia, työssäkäyviä ihmisiä. Äitejä, isejä, nuoria, vanhoja ja pahimmassa tapauksessa myös lapsia.

– Ei tässä ole uhria. Ketä se muka haittaa jos itse käytän? Sitäpaitsi, käytän kuhaa ainoastaan viikonloppuisin. Luokittelen itseni viihdekäyttäjäksi. Viikonloppuna väsään muutaman kuhasetin ja pistän jakoon. Keltä se on pois? Tilanteeseen tuohtunut viikonloppukäyttäjä, Keijo argumentoi.

Konstaapeli Mastonpörho on eri linjoilla.

– Kyllä tässä on aina kyseessä rikos, kun kuhan kanssa ollaan tekemisissä. Käyttäjät väittävät, että uhria ei ole. He eivät ymmärrä, että uhriksi joutuvat viattomat sosiaalisen median käyttäjät, jotka eivät halua aikajanoilleen kuhakuvia. Pahin aalto on jo ohitse, mutta ilmiö on vieläkin niin voimissaan, että ei auta vaikka laittaa muutaman suurimman kuharyhmän estoon. Kuvia tunkee kaikkialta.

Jättiratsia ja ennakkotapaus

Poliisissa odotellaan jännityksellä ensimmäisen kuhatapauksen oikeudenkäyntiä. Joulukuussa toteutettu Tullin ja Poliisin yhteisratsia tuotti mittavan tuloksen.

– Takavarikoimme kolme serveriä, kaikki täynnä kuhakuvia. Lisäksi pidätimme kaksi puolalaistaustaista miestä joiden epäilleen pyörittäneen isoa kuharinkiä pääkaupunkiseudulla. Tammikuussa kuharikollisuus on laskenut yli 50% :lla. Mukava huomata, että työmme tuottaa tuloksia, hehkuttaa Tullin ylijohtaja Harki Tsematon.

Pidätettyjä miehiä syytetään tällä hetkellä seuraavista rikoksista: Törkeä kotirauhan rikkominen, törkeä eläimiin sekaantuminen sekä törkeä eläinsuojelurikos. Vankeutta voi olla luvassa useita vuosikymmeniä.

Verkko kuha-addiktin silmin

Mittavan poliisioperaation jälkeen kuharikollisuus on vähentynyt, mutta toimittajamme selvityksen mukaan ilmiö elää vieläkin hyvin voimakkaana ns. super deep webissä.

– Super deep webbiin oli erittäin vaikea löytää, mutta onnistuin saamaan rikollisilta vinkkejä joiden avulla onnistuin. Alkää kokeilko tätä kotona, mutta Super Deep Webin törky on kaikkien saatavilla, kunhan tietää oikeat koodisanat. Ensin tulee kirjautua Facebookin ja sen jälkeen laittaa ylhäällä näkyvään hakulaatikkoon koodisana: kuhajutut.

Ohessa kaksi esimerkkikuvaa löydöistämme super deep webin saastaisista katakombeista.

kuha2

kuha1

 

Mainos

 

Paskanjauhantaa