Erkki löysi Saatanan

Jaa Google+
erkki

Vielä viisi vuotta sitten Erkki, 26, oli ahdistunut. Suurin osa ajasta kului vanhoissa pieruverkkareissa television uusintoja katsellen ja NRJ-radiokanavaa kuunnellen. Elämä tuntui tyhjältä.

Eräänä tavallisena torstaiaamuna kaikki muuttui. Erkki paahtoi aamupalaksi leipää ja huomasi, että paahtoleipään olivat ilmestyneet Saatanan kasvot.

“Ymmärsin, että se oli merkki”, Erkki kertoo. “Halusin heti vahvasti ottaa Saatanan elämääni.”

Erkki aloitti saatananpalvonnan varovasti. Hän heitti verkkarit pois ja osti uusia mustia vaatteita. Telkkarin tuijottamisen sijaan hän ryhtyi harrastamaan roolipelejä.

“Ratkaisu tuntui heti oikealta. Kun sammutin telkkarin ja radion, pitkään vaivannut kuvottava olo ja migreeni loppui kuin seinään. Saatana paransi minut, muuta selitystä en ole keksinyt.”

NRJ:n sijaan Erkki alkoi kuunnella black metalia. Vanhat levynsä Erkki kantoi roskiin, jotta ne eivät houkuttaisi pois saatananpalvonnasta. Roskiin lensivät myös värikkäät vaatteet.

Vaikka saatananpalvonta on auttanut Erkkiä paljon, hän kohtaa yhä paljon ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluuloja. Naapurit ovat valittaneet useita kertoja Erkin vuohifarmista. Toisinaan ovella käyvät käännyttäjät juoksevat kirkuen karkuun, kun näkevät ison pentagrammin olohuoneen lattiassa.

Joskus Erkille itselleenkin iskee epäilys. Tulee hirvittävä halu käyttää keltaista t-paitaa, eikä aina jaksaisi mennä mustaan messuun ja pukeutua kaikkiin niittirannekkeisiin. Silloin tukena ovat onneksi kaverit paikallisesta saatananpalvontaringistä. Palvojat viettävät aikaa rennosti yhdessä verta juoden ja Carmina Buranaa kuunnellen.

Mainos

 

Paskanjauhantaa